haastesanat hissi, marraskuu, kilometri
Tapasin hänet maanantaina marraskuun kuudes päivä kauppakeskuksen hissin edessä. Näin sen heti, mies minun makuuni. Ei sormusta, ihana korkeakauluksinen villapaita päällä. Ja ne silmät. Kun hän kääntyi kysymään mikä kerros, meinasin pyörtyä. Ah, siinä hän on, minun mieheni!
Toivoin hissimatkan kestävän ikuisesti. Mietin kuumeisesti mistä aloittaisin keskustelun. Hän tuoksui hyvälle. Tuli hiki.
‘Käytkö usein täällä?’ kysyin ihan pöhkönä. Apua, hän kääntyi suoraan minuun päin, tuijotti ihanilla silmillään! ‘Viikottain. Asun tuossa kilometrin päässä ja saan kauppareissuista sopivan kävelylenkin. Entä sinä?’
‘Minä? Asun. Siis aika lähellä.’ Meinasin pyörtyä.
Jäimme sattumoisin samassa kerroksessa pois ja kävelimme samaan suuntaan. Sillä suunnalla olemme edelleen.
11 thoughts on “viikon 7 krapu”
Ihana tarina, totta tai ei.
tässä menin siis pernteiseen ansaan, lukijahan kuvittelee usein kirjailijan/sanottajan kirjoittavan tarinat omasta elämästään. sinulla on upea kyky eläytyä, tarinasi on niin aito.
Iik, niin ihanaa <3 Ja ihanaa, että olet lähtenyt mukaan krapuilemaan, tykkään kirjoituksistasi eli lisää, kiitos!
iiik, lisää yritän taas ensi viikolla 🙂
Ah, niin romanttista 🙂
ja minä kun en ole yhtään romanttinen ihminen…tai ehkä sittenkin vähän 🙂
https://popelikossa.com/2019/02/12/kohtaamisia/
Lues tää….=)
Luin, elämää on. Niin kauan kuin on.
Wau mikä kertomus!
Kuvitteleminen on terveellistä!