KRAPU
Olen kuollut.
15-vuotiaana olin hoikka ja aika ujo mutta kova järjestämään kaikenlaisia juhlia. 40-vuotiaana olin kolmen lapsen äiti. Lapset muuttivat opiskelun myötä ulkomaille, perustivat perheet ja siellä he nyt elävät omaa elämäänsä.
60-vuotiaana pudotin painoa melkein 20 kiloa. Tulin hoikaksi minuksi jälleen. Vanha punainen iltapuku sopi hyvin kun sain kutsun Linnan juhliin. Oli ihan hyvät bileet!
Kuollesani olin 91-vuotias. Viimeiset vuodet elin yksin, yksinäisenäkin.
Kaikki mieheni olivat kuolleet ennen minua. Hyvä niin. Heidän ei tarvitnnut järjestää lähtiäisiäni.
Hautajaisia en halunnut, enkä ilmoitusta mihinkään. Julkisuus ei jäänyt kaipaamaan. Tyhjiä sanoja maailmassa on tarpeeksi ilman tekopyhyiä hautajaislätinöitäkin.
11 thoughts on “krapu 42”
Aika raju lähtö – Olen kuollut! Tykkäsin toteavasta tyylistä, ei 91-vuotias viitsisi pljon höpistäkään. Olen juuri lukemassa Sara Stridsbergin teosta Rakkauden antarktis. Siinä minäkertoja on narkkari ja prostituoitu, joka on kuollut, murhattu. Hurja aihe, mutta ihan jäätävän hyvältä vaikuttaa.
Voi miten mielenkiintoiselta kuulostaa tuo lukemasi! Itseäni kiinnostaa dekkarit ja outoudet 🙂
Paljon mahtuu 91 vuoden ikään. Kokonainen elämä.
Elämänmakuinen tarina.
91 vuotta on ihan mahtava määrä elämää!
Koko 91-vuotinen elämä sadassa sanassa! Elämän kohokohdat ilman turhia lätinöitä ja loppuun asti ajatellen miesten parasta 🙂
Hyvin mahtui sataan sanaan 🙂
Siinäpä se, ihmisen elämä lyhykäisyydessään, vaikka vanhaksi elikin. Kevyet mullat!
Niinpä, mitä vanhemmaksi tulee niin mennyt elämä tuntuu ‘lyhyeltä’…tai riippuu tietty millainen elämä on ollut…
Että sellainen elämä. Hieno tarina!
Kiitos! Tarina lähti alkuun tuosta ‘Olen kuollut.’ Sitten vaan tajunnan virtaa…