krapu 21 – koronan kevät

KRAPU

Voi koronan kevät!

Meitä on moneksi.

Koronan suhteen yksi odottaa käskyjä ja määräyksiä valtiovallalta.
Joku toinen taas haluaisi käyttää omaa järkeään ja suhteuttaa toimintaansa tilanteen mukaan.

Pelko ajaa toisia äärivarovaisuuteen, jopa hysteriaan.
Toiset taas elävät niin kuin ennenkin, ‘mitkään rajoitukset’ ei koske juuri heitä.

Ihan niin kuin normaalioloissa, meitä on moneksi.
Taitaa olla sellainen kymmenen prosenttia väestöstä joka elää marginaaleissa.

Vaikka maassa olisi kaikki hyvin niin aina on, ja tulee olemaan ihmisiä, jotka elävät toisin kuin suurin osa väestöstä.

Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä?

Kymmenen prosentin takia yhdeksänkymmentä kärsii.

Ai niin. Elämme demokratiassa ja hyvinvointivaltiossa.

Mukavaa kesää kaikille!

 

tulppaani kevät 2020 by BLOGitse

 

 

19 thoughts on “krapu 21 – koronan kevät”

  1. Melko hyvin ja kiltisti me suomalaiset ollaan pysytty ruodussa, helpompaa meille eristäytyville introverteille ja mököttäjille. Toki: poikkeukset vahvistaa säännön. Hyvää kesää sinulle!

    Reply
  2. Täällä oli niin kovat rajoitukset ja peloittelukampanja, mikä sai ihmiset pysymään sisällä, ja maskipakko, jota on pakko pitää jos ei halua sakkoja. Kaiketi tästä myös hyötyä, sillä viimeisen vuorokauden aikana sairastuneita 0.

    Reply
    • Pelottelu on karmeeta. Kyllä aikuisten pitäisi normaalia, asiallista puhetta ymmärtää. Ehkä ei. Kyllähän valtiovallan suosituksiin ja määräyksiin suhtaudutaan eri maissa eri tavoin.

      Reply
  3. Minusta on itsekästä toimia välittämättä mistään ohjeistuksista. Tykkään, että viis siitä, miten tyypille itselleen käy, mutta hän voi sairastuttaa ja/tai altistaa näin monta sellaista, jotka koettavat toimia ohjeiden mukaan.
    Malttia ja sopeutumista tarvitaan nyt.

    Reply
    • Liikenteessä huomaa kuinka osaa ei koske mitkään säännöt saati osaisi ottaa kanssakulkijat huomioon.
      Noh, on noita ongelmia pyöräilijöidenkin kanssa.
      Joku vika meissä kyllä on. Yhdessä kyllä noudatetaan valtiovallan suosituksia mutta pyöräilijä saatta suhaista ohi hihaa hipoen pelästyttäen kävelijän – kävelijä saattaa saada sätkyn useamman kerran yhden kävelyreissun aikana!

      Reply
  4. Ihminen, joka tekee kaiken niinkuin pitää, noudattaa normeja ja sääntöjä, ja on lainkuuliainen, on näkymätön ihminen. Kaikki eivät piittaa suosituksista ei vaikka kyseessä olisi tappava tauti.
    Leppoisaa kesää kaikesta huolimatta. 🙂

    Reply
    • Suomalaiset on aika lainkuuliaisia joka on periaatteessa hyvä asia. Mutta holhousta on liikaa. Menisikö maa täysin huningolle jos eläisimme kuin maissa missä nautimme juuri siitä mitä täällä kaipaamme? 🙂

      Reply
  5. Sehän juuri on ihmeellistä että vähemmistöt määräilevät enemmistöä, eikös demokratiassa pitäisi mennä enemmistön ehdoilla? Tosin vähemmistöilläkin on oikeutensa ja kompromissia elo kaik’!

    Reply
    • Eikö olekin ihmeellistä. Vähemmistön takia emme saa viinejä kauppoihin jne jne
      Me kuvittelemme että meistä välitetään kun holhotaan. Ei kai kukaan oikeasti kuvittele että joku poliitikko oikeasti välittää minusta tai sinusta. No ei todellakaan välitä. Kustannukset ja hyväveliverkosto ohjaa toimintaa.

      Reply
  6. Niinpä, näitä tyyppejä riittää, “minua ei koske mitkään rajoitukset”.

    Onneksi suurin osa ihmisistä suhtautuu maltilla ja tolkulla tähän aikaan.

    Reply
  7. Niin se vaan on, että on ihmisiä, jotka katsovat, että säännöt eivät koske heitä.

    Hyvää kesää ja syksyllä taas krapuillaan!

    Reply
    • Joku mummu kertoi tarinaansa radiossa. Järkyttävää miten kukaan voi sylkeä toisen ihmisen päälle (ilmeisesti vain koska oli heikompi, vanha ihminen).
      Samoin, mukavaa kesää, syksyllä jatketaan!

      Reply

Leave a Comment

Enter Captcha Here : *

Reload Image