Leijuen

Pikainen aamusuihku, kuppi kahvia ja paahtoleipä sipaisulla appelsiinimarmeladia.
Viivi on valmis päivään.

Hän loikkii lumihangessa kohti maasturia,
istuu kylmälle penkille ja saa auton käyntiin,
vaikka se ensin vähän yskiikin.
Tänään on Viivin ensimmäinen tunti lomien jälkeen.
Hän tuntee kaikki osallistujat, joten tilanne on joka suhteessa turvallinen.

Viivi kurvaa betonitalon parkkipaikalle.
Alimman kerroksen pienistä ikkunoista sädehtii kirkas valo aamun hämärään.
Kassi olalla hän kävelee kevyin askelin ulko-ovelle ja siitä vasemmalle pukuhuoneeseen.
– Huomenta Viivi! tutut moikkaavat. Viivi vastaa hymyillen huomiset takaisin.

Taas pitää riisua ja sitten pukeutua.
Haalari tuntuu hetken kylmältä mutta tunnin alkaessa
rytmimusa lämmittää ja tanssi sujuu kuin leijuen.

14 thoughts on “Leijuen”

  1. Ihan tuli kauhea ikävä omaa liikuntaharrastusta, joka koronan vuoksi on katkolla. Tarinasi sai minut muistamaan, että olen luvannut lähteä myös tanssitunneille heti kun koronasta päästään. Itse vain ilta-ihmisenä vähän kauhistelen tätä Viivin aamuenergisyyttä. Meillä kissakin tietää varoa mua aamuisin ennen kuin olen siemaissut pari kuppia kahvia 😉 . Ps. Tykkään kovasti tuosta, miten jäsentelet lauseesi blogiisi. Kuin runoa lukisi!

    Reply
    • 🙂 Minä ole aamuihminen mutta haluan olla yksin vähän aikaa, kahvin kanssa!
      Kiva, että asettelu miellyttää. Tykkään itse lukea tekstiä jossa on tilaa, ilmaa.

      Reply

Leave a Comment