krapu 38 – arvottomat

KRAPU 38 – arvottomat

 

Tuolla haahuilee Vili. Tuo nainen tuolla vasemmalla on Leila.
Hänen harmaat, pitkät hiuksensa, tanssii kuin Outi Heiskasella aikoinaan.

Moni heidän ikätoverinsa on samassa tilanteessa.
Miettivät haikeina omaa paikkaansa yhteiskunnassa.

Vuosia sitten he olivat yhteiskunnan aktiivisia toimijoita.
Nyt he ovat eläkkeellä ja kivi kengässä rasittamassa yhteiskuntaa.
He kokevat olevansa ylijäämää, jopa jätettä.
Joutaisivat kuolemaan kaikki.
Eihän heistä ole kuin haittaa ja harmia.
Arvottomia.
Joka vuosi vanhenevat ja lisäävät kustannuksia.

Aikoinaan he maksoivat kirjansa itse.
Ottivat opintolainaa niin paljon kun saivat.
Asuntolainan korot oli huikeita.

Mitä vanhoja muistelemaan.

Nyt on toisin.
Yhteiskunta
– veronmaksajat –
tukee lapsesta korkeakouluun maksuttomilla palveluilla.

Amen.

14 thoughts on “krapu 38 – arvottomat”

  1. Meille suurperheenä tuo koulutuksen maksuttomuus on tietenkin aivan loistava asia.
    Olemme veromme maksaneet, mutta varmasti olemme enemmän saaneet lapsilisinä, terveydenhoitona, koulutuksina ym. ym. Nimimerkki Kiitollinen.

    Reply
    • Vieraalta iedealta kuulostaisi (tällä hetkellä) jos kouluruoka tai vaikkapa lukio olisi maksullinen.
      Pidennetyn oppivelvollisuuden rahat olisin itse täsmäohjannut sinne minne apua ja tukea oikeasti tarvitaan. On surullista ettei juurisyihin paneuduta täysillä.

      Reply
  2. Tuosta puhutaan niin paljon, että koti on vanhukselle paras paikka. Ja höpö höpö. Riippuu ensinnäkin voinnista ja toisaalta siitä missä asuu. Kaukana kaikista palveluista ja ihmisistä, niin ei se mitään juhlaa ole jos yksi joutuu selviämään.
    Toisaalta yksinäinen voi olla missä iässä tahansa, mutta vanhuksille se on usein pakollinen olotila jos kaikki tutut ja ystävät ovat kaukana tai jo huonommassa kunnossakin.

    Olen seurannut vain vähän tätä mitä opiskelijoille maksetaan. Sen kuvan olen usein saanut, että monia tukia on tullut lisää oman opiskeluaikani jälkeen. Noh, siitä on vuosikymmeniä.

    Reply
    • Kai se on paras paikka niin kauan kun ei ole vaaraksi terveydelle. Yksinäisyys voi olla joillekin myös terveydelle vaarallista. Oli ikä mikä vaan. Me olemme erilaisia.
      Tänään oli mielenkiintoinen artikkeli hesarissa meritokratiasta. Tuon voi myös guuglata jos aihe kiinnostaa.

      Reply
  3. Kyllähän se tasa-arvoa lisää, että köyhemmänkin perheen lapsi voi opiskella. Kyllä kansakunnan sivistys on yksi hyvinvoinnin mittari. Mutta vanhukset! Heidän kohtelussaan ja hoidossaan ei voida useinkaan puhua sivistysyhteiskunnasta. Ehkä pikkuisen on saatu jotain parannusta aikaan, kun vanhusten asioista sentään aika usein kirjoitetaan, kiitos median, ja somen varsinkin. Mutta että koti olisi aina vanhuksen paras paikka, on ihan vain rahansäästöä. Yksinäisyys voi olla todella karmaisevaa sellaisille, joille hoitajat käyvät äkkiä tekemässä vain pakolliset hommat hoitajapulan ja kiireen takia.

    Reply
    • Ja varsinkin jos vanhemmat kannustavat opiskelemaan!
      Tuo sivistys-sana mietityttää. Onko koulutettu ihminen välttämättä sivistynyt? Onko koulutetulla aina myös tunneälyä toiminnassaan?
      Takaako koulutus älykkään toiminnan yhteiskunnassa?
      Voi, näitä kysymyksiä on vaikka kuinka.
      Yksinäisyys on valtavaa myös nuorissa, etenkin tytöillä (eilen tuli joku uutinen). Mutta onko yksinäisyys erilaista nuorella tytöttä ja vanhuksella?
      Samaa sanaa käytetään mutta onko yksinäisyyksiäkin erilaisia tai eriarvoisia?

      Reply
      • Juu, näitä vois pohtia vaikka kuinka ja kauan. Ei se lukeneisuus tietenkään ole kuin kirjasivistystä, mutta tietämättömyys on kuitenkin minusta se kaikkein karmein ja pelottavin asia. Ei tarvitse kuin seurata maita, joissa lukutaidottomuus on suuri ja joissa ihmisiä manipuloidaan täysillä! Ja sivistyksestä vielä, että tuo ns. sydämen sivistys onkin sitten ihan oma lukunsa. Ja yksinäisyydestä puhumiseen ei päivätillatyöt riittäisi.

  4. Aamen. Ajat ovat muuttuneet. Kun itse opiskelin, tein sen valtion takaamalla lainalla. Myöhemminkin joskus näin painajaista, että opintolainat on maksamatta.

    Reply
    • Hyvä että selvisit ja kaikki on hyvin.
      Saa nähdä mihin maailma menee. Tulevaisuutta voi vain ennustaa.
      Toivottavasti kaikista vanhuksista pidetään yhtä hyvää huolta kuin aktiiviväestöstäkin.

      Reply
  5. Heh, minulla alkavat hiukset olla kuin Outi Heiskasella 😀

    Jep, muuttunut on maailma, parempaan vai huonompaan suuntaan, vaikea sanoa. Koulutuksen maksuttomuus on kyllä hyvä juttu.
    Oman opintolainan takaisinmaksu oli kyllä helppoa, kun oli valtion takaama niin korot olivat todella pienet.

    Reply
    • Ei tällä sadan sanan lurautuksella pääse kuin pintaa raapimaan. Mielestäni vanhusten köyhyydestä, yksinäisyydestä ja jopa heitteillejätöstä puhutaan liian vähän. Isovanhemmat tekivät rankasti duunia elinolosuhteiden parantamiseksi mutta nyt heitä kohdellaan rasitteena. Heillä ei ollut sellaista tukiverkostoa mikä on tänä päivänä jo lapsesta alkaen.
      Parempi vai huonompi kuin ennen. Riippuu kai keltä kysyy 🙂

      Reply

Leave a Comment