krapu 48 – valpas

KRAPU 48 – valpas

Taas oli hänen vuoronsa vaikka
hän oli pienin ja tyhmin.
He halusivat hänet mukaan leikkiin.

Tila oli ihan turvallinen.
Ei mikään turvaton tila.
Hän oli pieni, pippurinen ja tyttö.

Hän kasvoi nuoreksi mutta oli edelleen
pieni ja pippurinen sekä huoleton huomisesta.
Leikkivät kuin lapset.

Eräänä päivänä leikki muuttui uhkaavaksi.
Hän kasvatti hauiksia, kehitti notkeutta.

Myöhemmin hän ei enää leikkinyt.
Eikä hänen kanssaan leikitelty.

Hän muuttui tietoiseksi itsestään.
Harmitteli aikaisempaa minäänsä ja
kasvatti henkistä voimavaraansa.

Tänään hän seuraa ja huomaa mitä ympärillä tapahtuu.
Häntä ei yllätetä.
Hän katsoo sivusilmällä ja korvat auki.
Jos tarpeen, huutaa kovaa:

‘Käärmeet ovat irti!’

22 thoughts on “krapu 48 – valpas”

  1. Luen yleensä aina tarkkaan ja ajatuksella. Jos toinen vaivautuu kirjoittamaan niin täytyyhän sitä kunnioittaa ja keskittyä lukemiseen. Valitettavan usein huomaa esim uutisten kommenttikentässä että ei ole luettu koko juttua, ainakaan keskittyneesti vaan höläytetään se oma kommentti saman tien. joku esitti kahden tunnin sääntöä – jos vielä kahden tunnin päästä tekee mieli kommentoida niin sit on jo painavaa huomauttamista eli asiaa. Ehtii myös miettiä miten kommentoi. Itsestä tuntuisi hölmöltä kun tekstissä on vastaus josta kitisisi kommentoinnissa.

    Reply
    • Olet tarkkapirkka 🙂
      Totta, että uutisointien kommentit on joskus todella ala-arvoisia. Itse en kommentoi koskaan.
      ‘Kaikilla muilla’ on ihan tarpeeksi kommentoitavaa :). Yritän ajatella mitä mieltä itse olen…sekin vie aikaa!

      Reply
  2. Pieni ja pippurinen ja huoleton. Nyt valpas ja vahva. Leikkimielelle ei enää ollut sijaa eikä huolettomuudelle. Valitsiko ammatin, joka vaatii jatkuvaa valppautta? Myös koko persoonallisuus muuttui ammatinvalinnan myötä?

    Reply
  3. Jotakin huolettomuutta olisi suonut siitä entisestä minuudesta säilyneen tuossa ankarasti valppaassa ja varmaan siksi myös raskaaksi käyvässä “uudessa minuudessa”. Mielenkiintoinen lopetus.

    Reply
  4. Lapsen kasvutarina, jossa pientä jymäytetään, kunnes hän tajuaa kasvaessaan pelin hengen ja ryhtyy vastatoimiin. Toivoisi kuitenkin, ettei ainakaan rikollisiin, vaikka käärmeet onkin irti. Tilannehallinta on tärkeää.

    Reply
  5. Kivaa, vaihtelua kun krapu ottaa runon muotoa. hieno kasvutarinan.
    Tämä jäi vaivaamaan tekstissä joka muutoin soljuu eteenpäin niin hienosti:
    Tila oli ihan turvallinen.
    Ei mikään turvaton tila.
    Miksi tuplasit lauseen? Oliko se viittaus Valtaojan ja Eprahimmin (en muista kuinka kirjoitetaan) keskusteluun?
    Ihan uteliaisuudesta kysyn;)

    Reply
    • Ahaa, luit tarkkaan! Kyllä tuo turvaton tila viittasi juuri siihen.
      Käärmejuttu oli tänään yhdessä kolumnissa mistä sen nappasin. Koko tarina kietoutuu yhdeksi…ongelmamöykyksi.

      Reply
  6. Olisipa maailma sellainen, että voisi pysyä leikkivän lapsen kaltaisena koko ikänsä. Sinisilmäisenä.
    Valitettavasti maailma opettaa pitämään varansa, olemaan luottamatta jokaiseen.

    Reply

Leave a Comment