krapu 11 – patsastelua

Olin hiljainen, jopa ujo lapsi.
Odotin, että saisin jonain päivänä veljen. Minua vanhemman.
Sellaisen veljen, joka suojelisi minua kiusaajilta.

Tykkäsin jäätelöstä ja keltaisesta jaffasta.
Ruisleipä metwurstilla ja suolakurkulla oli suurinta herkkua.
Kesällä ahmin mansikoita ja mustikoita.
Kävin kalassa. Sain paljon ahvenia.
Juoksin ympäri urheilukenttää.
Potkin ja heitin palloa.
Miekkailin, nyrkkeilin ja uin pitkiä matkoja.

Noin minä unelmoin.

Eräänä päivänä järkytyin.
Näin edessäni, sitten vieressäni hahmon, joka muistutti minua.
Eihän minua voinut olla kahta.
Hahmo jähmettyi viereeni.

Nykyään olemme hiljaa.
Tuijotamme vain eteemme.

Mutruhuuli
Pitkänenä.
Lättäotsa.
Isokorva.

Saamme kuulla kommentteja ulkonäöstämme joka päivä.

En tiennyt, että minut oli kloonattu aikoja sitten.

 

 

Inspiraation tekstiin antoi kuva täällä

 

16 thoughts on “krapu 11 – patsastelua”

  1. Varmasti moni ujo lapsi toivoo itselleen isonveljen suojelua. Mutta toiveen osoittautuminen klooniksi, olikin järkytys. Saadaan havaita, ehkei vielä aikanamme, mutta tulevaisuudessa kuitenkin, miten ihmiskloonaus onnistuu.

    Reply

  3. Kloonaus sinänsä on mielenkiintoinen yritys päästä elämän alkulähteille. Tuskin koskaan ainakaan ihmiskloonaus onnistuu täysin (?). Luin juuri, että “Makaki-apinat ovat ensimmäiset kädelliset, jotka on onnistuneesti kloonattu”, v. 2018 (Wikipedia)! Ihmisenkin kloonausta on toki yritetty, mutta aina on epäonnistuttu. Mutta esim. kilpahevosia, huumekoiria ym. on jo ilmeisen onnistuneesti (?) kloonattu. Jotakin tässä on mun mielestä hirveän surullista ja vähän pelottavaakin. Paljon ajatuksia herätit taas mun pääparkaani :D.

    Reply

    • Wow! sukelsit sitten syvään päätyyn 🙂
      Klooanus ei oikeasti hirveästi innosta. Tämä tarina syntyi virrassa, ilman syvällisempää tarkoitusta 🙂
      Hyvä, että saamme ajatuksia mutta ei ole tarkoitus saada kenenkään päätä ‘paraksi’ 🙂

      Reply

Leave a Comment