Rakas päiväkirja. Apua!!!!!!! Se nuoli mun mieltä ja sitten kieltä. Aah ja lääh, tuli hiki. Näin tollasta unta!!!!! Mulla on sen kuva seinällä. Se sama mikä on muraalissa. Mä katon ja tuijotan sitä aina ku mä oon mun sängyssä. Se on niin ihana! Onhan se vähän vanha mutta silti niin ihana! Mä tykkään sen muuveist,
En ole vielä kertonut kylmäävästä löydöstäni. Se voisi olla lööppiainesta meidän perheestä. Isäni ehkä aavistaa muttei tiedä mikä minua vaivaa. Leikkautin hiukseni. Poninhäntää ei enää ole. Käytän valkoisia valheita. Valkoisethan eivät ole täysvalheita, eihän? Etsin vintiltä vanhoja valokuvia erääseen projektiin. Kuvia ei löytynyt. Yhdestä ruttaantuneesta pahvilaatikosta törrötti haalistunut, ruskea kirjekuori. Se herätti uteliaisuuteni. Sisällä oli
Reitti sopuratkaisuun ei ole helppo. – Mä en halu paahtoleipää! – Mä halun paahtoleipää! Kaksoset kiljuu kilpaa. Onneksi Viki on nukkunut hyvin. – Sopuratkaisu – syödään kaurapuuroa, jooko? – Ei! – Joo! – Tästä ei tule yhtään mitään, Viki lätkäisee käden pöytään harmissaan. Teidän pitää yhdessä nyt päättää kumpaa te molemmat haluatte syödä. Muistatte, niin
Pikainen aamusuihku, kuppi kahvia ja paahtoleipä sipaisulla appelsiinimarmeladia. Viivi on valmis päivään. Hän loikkii lumihangessa kohti maasturia, istuu kylmälle penkille ja saa auton käyntiin, vaikka se ensin vähän yskiikin. Tänään on Viivin ensimmäinen tunti lomien jälkeen. Hän tuntee kaikki osallistujat, joten tilanne on joka suhteessa turvallinen. Viivi kurvaa betonitalon parkkipaikalle. Alimman kerroksen pienistä ikkunoista sädehtii kirkas valo
KRAPU Komea mies. Pikkuruinen koira. Nainen on kaunis. Selvästi odottavat kolmatta henkilöä. Miehellä on puku ja sen päällä hyvin leikattu ja istuva takki. Olalla nahkainen laukku. Käsissään tuo pikkuruinen koira. Naisella on minun makuuni ihan liian korkeat piikkikorot mutta hän seisoo niillä kuin tennareilla. Huomattavan helposti. Punainen takki nuolee hänen hoikkaa vartalooan. Hän kävelee kevyesti