krapu 37

KRAPU

Radioassa puhutaan ihmisten erilaisuudesta, outoudesta. Asiantuntija toteaa suomalaisten olevan keskikaikkea. Olemme keskiharmaita, keskilihavia.
Kuulija soitti ettei 75-vuotiaana voi käyttää leggingsejä. Aira voi ja on jo 92, aina ollut oma itsensä, oman tiensä kulkija.

Vertaamme itseämme muihin. Luulemme, että vain minulla on tämä outo tapa tai vain minulla on se ja se ruumiin erilaisuus, häpeä.

Kuitenkin tiedämme että ihmiset kärsii peräpukamista, emättimen kuivuudesta, harvenevista hiuksista, vatsamakkaroista, sosiaalisista paineista/tilanteista, hiljaisuudesta, melusta, yksinäisyydestä, unettomuudesta, alkoholismista…

Mikä helpotus onkaan kun kohtaat ihmisen jolla on sama erilaisuus tai outous.
Kuin ilmestys ja suuri helpotus!

Vai iskeekö uusi kriisi kun et olekaan erilainen?

 

17 thoughts on “krapu 37”

  1. Krapuasi lukiessani alkoi mielessäni soida Hectorin biisi ” Oon ihan tavallinen suomalainen mies käytän harmaita housuja…” Saattaahan niiden harmaiden housujen alla olla tosi räväkät kalsarit 🙂 mene ja tiedä. Kuka pääsee kurkistamaan kenekin erilaisuutta, kaikkea ei tarvitse heti näyttää kaikille. Mielenkiintoisia pohdintoja sait kirjoituksellasi aikaan.

  2. Ihana Krapu! Just niin kuin kirjoitat. Ja onneksi ikä tuo helpotusta, alkaa olla ihan sama ollaanko erilaisia vai tusinatavaraa. Olen lohduttanut itseäni jo vuosia, että voi jee, joidenkin vuosikymmenien päästä mua ei muista kuin kaikkein läheisimmät ja heille olen kelvannut aina sellaisena kuin olen.

      • Itse olen huomannut, että kun ikää tulee lisää, sitä useammin ajattelee “mitä sitten” 🙂
        Ystävä kärsi viidenkympin kriisistä, kärsii ehkä vieläkin, itse yritin mutten onnistunut vaan päinvastoin olen iloinnut jokaisesta päivästä joka vie kauemmas siitä iästä, kun aina piti olla viimeisen päälle tip top.
        Nyt huomaan esim. bussissa ne pitkät katseet, kun istunkin sen laitapuolen kulkijan viereen, keskustelu alkaa “sopiiko, että istun tässä”. Hymyilyttää, kun ihmiset katsovat, että miten tuo tuohon istui… Koska mä voin, koska mun ei tarvi enää välittää mitä muut ajattelee – ja sen resuisen ulkoasun sisällä on myös ihminen 🙂

      • Vaikkei vaatteet ole minullakaan ‘tip top’ niin hygienia on edelleen ‘tip top’.
        Minä en voi istua ihmisen vieressä joka haisee pahalle – tulee haju ihan mistä tahansa syystä.
        En siis tarkoita ulkonäköä vaan hajua…koska on elämässä törmännyt ulkoisesti ok ihmisiin mutta hengitys tai vaatteet haisevat vanhalta komerolta…varsinkin lämpimässä alan voida pahoin.

  3. Jep, keskikaikkea, hyvin sanottu. Luulen, että minun nuoruudessani oli enemmän painetta olla samanlainen, kuulua siihen omaan ryhmään. Ennen vaatteetkin olivat joko muotia tai auttamattomasti out. ITänä päivänä on suvaitsevampaa. tse koen voivani pukeutua miten haluan, mutta toisaalta en ole räväkkä Aira. Legginseissä ja ilman rintsikoita kuljen päivät pitkät, mutta vain kotona 🙂

  4. Niin, toisaalta halutaan olla yksilöitä, omanlaisiamme. Mutta ei liikaa, sitten ollaan jo liian erilaisia. Siinä piilee vaara, että joku kiusaa, hylkii jne. Vaatii rohkeutta olla omanlaisensa, erityinen, vain minä itse.

    Hieno kirjoitus sinulla!

    • Kiitos! Totta, vaikeaa on olla omanlaisensa. Mutta iän myötä oppii luovimaan. Esim. pukeutumisessa: kun on ‘en halua että kukaan huomaa’-päivä, ‘ei miltään näyttävä’ look on paras liueta massaan tai metron ikkunaa vasten 🙂

  5. Tuo on kyllä aikamoinen ristiriita, kun toisaalta korostetaan jokaisen ainutkertaisuutta ja loppujen lopuksi olemme samanlaisia, kaikkea tuota, mistä kirjoitit. Kuka enemmän, kuka vähemmän. Kuka näkyvämmin, kuka julkisivun takana.

    Special snow flake-ihmisten suurin pelko on kait olla tavis.

    • ja nuoret haluaa olla samanlaisia mutta kuitenkin erilaisia. Tai ainakin pukeudutaan sen ryhmän mukaisesti johon haluaa näyttävän kuuluvansa. Muistan, muistan itsekin miten se meni 🙂

Leave a Comment