MOKAAMISEN PELKO
– Helppo nakki! Kattokaa näin! Jesse kailottaa trampoliinilta.
Kevät.
Lasten kirmailu ja temppujen esittely on täydessä vauhdissa.
Pappa katsoo yksiönsä ikkunasta lasten menoa.
Kun minä olin tuon ikäinen…ei ollut trampoliineja eikä pomppulinnoja.
Miten mahtaisi lapset pärjätä tänä päivänä ilman kaikenmaailman valmiita härpäkkeitä.
Jesse hyppii ja pomppii. Hän esittelee taitojaan kavereilleen,
jotka seuraavat esitystä jonkin matkan päästä.
– Tulkaa hyppiin! Ei tarvi siellä odotella, tulkaa, Jesse kutsuu.
Kukaan ei liikahda vaikka kannustusta huutavatkin.
– Tuu mun kaa Topi! Jesse huutaa.
– En mä, Topi vastaa.
Topia ujostuttaa.
Hän ei ole koskaan pomppinut.
Hän ei kestäisi nauresekelua.
Arvostelu on ankaraa.
Mokaaminen olisi liian noloa.
14 thoughts on “krapu 16 – mokaamisen pelko”
Tarkkaa ajankuvaa. Surku tulee pieniä, kun pitää jo pelätä mokaamista. Vaikka Topi on varmasti hyvä jossain muussa.
Tunsin myötähäpeää ikkunasta katsovan papan vuoksi. Tuollaisia me vanhat olemme. “Ei ollut meidän nuoruudessa ….” Aika ja olosuhteet muuttuvat. Usein me olemme vielä ne, jotka olemme olleet mukana olosuhteita muuttamassa.
Luulen, että mokapelko on sukupolvesta toiseen samanlaista. Kun on pieni niin moka tuntuu isolta. Nyt kun on ‘iso’ niin ei paljon haittaa jos vähän mokailee 🙂
Voi kun joku näyttäisi Topille että moka on lahja, noloa on vain jos ei osaa itselleen nauraa. Hellyytti tämä krapu minut, taannuin teiniksi about kolmen sekunnin ajaksi, ihan riittävä 😉
Taantuminen tekee välillä hyvää, lapsi sisällä kiittää 🙂
Toivotaan, että Topi löytää lajin, jossa uskaltaa olla myös esillä.
(Tietoturva piti minua viimeksi bottina, kun yritin; robotti ei varmaan voi muuta kuin laskea oikein 8-3 = 5. Jos annan väärän vastauksen, niin ehkä pääsen läpi :D)
Kyllä Topi varmaan löytää…ehkä myös kokeilee trampoliinia yksin pimeällä ja sitten uskaltautuu kaveriporukallakin mukaan.
Tuo botti kiukuttelee joskus. Varmuuden vuoksi kannattaa kopioida viesti ennen enterin painamista. Jos botti kiukuttelee ei tarvise kuin ‘paste’, ja yrittää uudelleen, eikä koko viestiä tarvitse kirjoittaa uudestaan.
Maailma muuttuu aina vain vahvojen ja voittajien laariin. Muut ovat altavastaajia jo lapsina. Täytyy olla vahva itsetunto, joka pystyy epäonnistumiset ja tappiot hoitelemaan tavallaan “edukseen”.
Monensortin härpäkkeet ovat tulleet maaseuduillekin, ei enää leikitä käpylehmillä ja kymmentikkualaudalla pihapiireissä.
Mietin mitä tapahtuu tuleville sukupolville esim. v 2070 – millainen suhde lapsilla silloin on maailmaan. Siis jos maapallo on silloin vielä asuttavassa kunnossa…
Mokaamisen pelko on ihan kamalaa. Ja se häpeän pelko! Ennemmin olisi kuollut aikanaan!
Onneksi ei enää ole sitä pelkoa 🙂
Just, ihan sama jos vähän (tai enemmän) pieleen, ei maailma siihen kaadu!
Harmittaa aina noiden vanhempien ihmisten arvostelu. Aikoinaan oli luontoa, metsää, puita, joissa lapset saivat kokeilla taitojaan! Nyt lähiluonto on hakattu ainakin täällä Hesassa niin, ettei paljon muuta vaihtoehtoa ole kuin viedä lapset valmiiksi rakennettuihin (tylsiin) leikkipuistoihin. Näin tein itse eilen kun ulkoilin kahden lapsenlapseni kanssa 2,5 tuntia. Pienet metsäpläntit, joita kuin armosta on jätetty, oli äkkiä kävelty ristiin rastiin. Mutta tarinasi kertoo myös tuosta toisesta ikävästä asiasta, kun nuoretkin arvostelevat toisiaan! Surullista.
Olen samaa mieltä lähimetsäkadosta. En myöskään ymmärrä miksi talojen pitää nuolla toisiaan. Tiivis rakentaminen säästää maata mutta entäs ihmisiä. Onko hyvä idea pakata ihmisiä paljon yhdelle alueelle.
Olen alkuperäinen stadilainen mutta muutimme Espooseen nimenomaan oman tilan takia. En anna Helsingille ikinä anteeksi sen ilmapiirin tuhoamista mikä vielä oli kaksikymmentä vuotta sitten. argh.
Jos olisin nuori keräisin porukkaa ja perustaisin toimintaa ‘avarammille maille’. Kyllä säpinää syntyy jos on tekijöitä, motivaatiota tehdä itse eikä vaan olla. Eilinen Teemalla tullut ‘Siivoojat’ tulisi jokaisen suomalaisen katsoa. Ihailen kaikkien esiintyneiden ASENNETTA ja toimintaa kantaa vastuunsa tässä yhteiskunnassa!!!
Jos toiset katselevat, niin ei voi mokata. Kurjaa, mutta niin totta.
Onneksi näin aikuisena ei ole enää väliä vaikka vähän mokaileekin. Nuorena oli toisin! 🙂