Matkanjärjestäjä kertoi uhasta.
En uskonut vaan lähdin.
Olin kyllä aidosti, ainakin hieman,
huolissani mutten myöntänyt enkä näyttänyt sitä.
Luulin matkan avartavan.
Avarsi muttei niin kuin kuvittelin.
Täsmennän tilannetta.
Tahtoisin heti takaisin kotiin.
Jos voisin.
Nyt olo on kuin perunasäkillä.
Jalkoja särkee, niska on kangistunut.
Näytän varmaan virkkuukoukulta.
Kuulin huhuja imperiumhaaveista.
Hohhoijaa, tuumailin ennen matkaa.
Olin väärässä. Luotin.
Olin naivi.
Saatanan sarjavalehtelija.
Täällä kellarissa on kosteaa ja pimeää.
Päässäni kumisee ja mielessä surisee.
Miten tämä odotus päättyy.
Päättyy se.
Joskus.
Onneksi minulla on koti mihin palata.
Ainakin toistaiseksi.
Voi tulla aika kun sekin yritetään väkisin viedä,
tuhota lopullisesti.
18 thoughts on “krapu 9 – odotus”
Repesin huolella s-tanan sarjavalehtelijalle, kiitos nauruista vaikka niissä vähän kolkko sävy onkin näinä aikoina. Putin iski kätensä paskaan, sen vaan sanon, kallis lasku venäläisille, Venäjällä ja Putinin klikki saa huutia jossain vaiheessa.
Kaikki oligarkkien suojelijat ja hännystelijät saa nyt tuta. Melkein ympäri maailman.
Kannattaa lukea Ilveksen haastattelu tämän päivän Hearista.
Niin moni on näinä päivinä yrittänyt selvittää, missä on tuo lähin kellari, mihin mennä tarvittaessa. Minäkin. Onko se meidän oma maakellari, joka vielä syksyllä oli täynnä kotiloita – onko talvi tappanut ne vai menenkö murskaamaan niitä. Tänään ötökkäkammoinen miettii, kumpi on pahempaa: pelätä limaisia kotiloita pienessä pimeässä maakellarissa vai jotain pelottavaa maan päällä?
Pelkäänkö sittenkään todella itseni puolesta vai poikani puolesta, jolla ei ole vaihtoehtoja, jos käsky tulee? Sekä että. Ja niiden poikien jotka kävi meillä leikkimässä ja joilla on pienet lapset.
Kaikkea tätä ajatellessa myötätunto on aivan liian lievä sana mitä tunnen tällä hetkellä. Niin kuin varmasti moni muukin.
Tämän päivän Hesarissa ent. Viron presidentti Ilves sanoi osuvasti meidän suomalaisten olleen harhaisia. Sinisilmäisiä kun luotimme naapuriin.
Joskus silmät aukeaa vasta todellisen hädän edessä. Niin kuin nyt.
Mitä jää jäljelle kun luottamus on totaalisesti kadonnut?
Vaarallista on elämä nykyään.
En tiedä onko ‘nykyään’ mutta tällä hetkellä Ukrainassa on vaarallista.
“Päässäni kumisee ja mielessä surisee.
Miten tämä odotus päättyy.” ?
Itselleni vaikeinta on kestää juuri epätietoisuus.
Totta. Kun tietää, osaa suhtautua tiedon pohjalta.
Voi. Kuinka monelle ihmiselle tämä on nyt arkipäivää! Ukraina <3 :'( .
Ukrainan presidentti sai juuri pitkät taputukset EU-parlamentilta.
Puhe oli sydäntäsärkevä…….
Tuon sarjavalehtelijan kellariin voi joutua mädäntymään. Karmea päätös avartavalle matkailulle.
Monen matka voi päättyä karmealla tavalla, juuri nyt.
Kokemus perunakellarissakin voi olla avartava, jos on hyvää seuraa:D
Hm. Ilman seuraa, ihan yksin, olisi varmaan vieläkin karmaisevampaa.
Matkailussa on vaaransa, oli uhkana sitten pandemiat tai diktaattorit.
Juu, ja onhan niitä vaaroja kotonakin 🙂
Tuli kyllä kellarista nämä sotaisat asiat mieleen. Huh.
Nyt ymmärrän, että olisi pitänyt seurata tarkemmin naapurimiehen toimia. Moni palikka loksahtaa paikalleen kun olen lukenut mitä kaikkea suhmurointia vuosien mittaan on tapahtunut. Ihan meidän silmien edessä. Olemme vaan olleet silmät kiinni. Valitettavasti.