Hän ei ollut mitkään suklaan napostelija.
Ei, hän veti voita, kinkkuja ja makkaroita.
Vuosia sitten hän alkoi tanssia.
Ei kuitenkaan tähtien kanssa.
Silti hän paistatteli discopallon alla Travoltan liikkein ja
luisteli valssia kuin Jaakko Loikkanen.
Hoikka kuin mikä ja todella hyvässä kunnossa.
Häntä yritettiin silti irti kinkuista ja makkaroista.
Hän kirjoitti mielipidekirjoituksia ja vaahtosi lähipiirille:
“Jättäkää minun syömiseni rauhaan!
Antakaa minun olla!
En ole yksilönä vastuussa kaikesta paskasta tämän maan päällä!”
Viime viikolla hän kaatui pahasti kun
skuutti ajoi vauhdilla päälle kulman takaa. Käsi meni poikki.
Eilen karhu tuli metsäpolulla vastaan ja
raateli hänet kuoliaaksi.
Ihan jokainen meistä kuolee ajallaan.
14 thoughts on “krapu 37 – kukin ajallaan”
Olipa surkea ja surullinen kohtalo. En kerta kaikkiaan osaa muuta sanoa!
Viime aikoina on uutisoitu aika monen urheilijan yllättävästä kuolemasta.
Välillä tulee kyllä mieleen, että paitsi ajallaan, niin voi kuolla myös väärällä ajalla.
Mikähän tuo väärä aika olisi?
Elä miten elät tulee vastaan se karhu tai sähkölauta. Eikä väliä mitä olet syönyt.
Tuo tulee mieleen kun eteen tulee jonkun terveen kuolema, yllättäen.
Nyt ei selviä tästä kuin sitaatilla kirjallisuudesta.
Kurt Vonnegut kirjoitti teoksessaan Slaughterhouse Five or the Children’s crusade useampaan kertaan: “So it goes”.
Suomennettuna teos on tietysti Teurastamo N:o 5 eli lasten ristiretki, ja tuon tuostakin siinä toistuu lause: “Niin se käy.”
Kirja alkaa näin: “Kuulkaapas: Billy Pilgrim….” ja päättyy: “pyy-tii-huitt”.
Niinhän se käy! 🙂
Ei elämästä selviä hengissä. Tällä oman tiensä kulkijalla oli vain tosi huono tuuri kuolla karhun kynsiin, kun muitakin mahiksia olisi ollut.
Toivottavasti tilanne oli nopeasti ohi.
Huh huh, miten kävi…
Älä muuta sano.
Niinpä, jokaisen tanssi päättyy kuolemaan. Huono tuuri hänellä kuitenkin.
Tai hyvä kun pääsi kerralla eikä tarvitse vihanneksena kipuilla.