Pienen kaupungin laidalla seisoi vanha talo,
jonka eteen oli kokoontunut kolme poikaa.
He katsoivat taloa vakavina, kun heidän isänsä astui ulos ovesta.
Isä katsoi poikiaan ylpeänä,
mutta silmissään oli myös haikeutta.
“Muistakaa aina, että perhe on tärkeintä”,
isä sanoi hiljaisella äänellä.
Hän halasi jokaista poikaansa,
ja kun hän nosti katseensa,
hän näki poikiensa silmissä kyyneleitä.
Poikien silmistä näki surun,
mutta myös rakkauden.
He tiesivät, että aika oli kypsä,
ja talon oli aika saada uusi omistaja.
Isä seisoi siinä hetken, katsellen taloa,
ja sitten hän itki hiljaa,
kunnes aurinko laski taivaanrannan taakse.
Tekoälyn tarina sanoilla seistä, isä ja itkeä. Ei muokattu.
– – – – – –
Olin kirjoittanut myös ihan omin pikku kätösin
tarinan ennen tuota ‘saatua’.
Haluan itse kokeilla uusia juttuja ja
olen hurahtanut tekoälyn mahdollisuuksiin.
Tietenkin ymmärrän ettei krapu-haasteen tarkoitus ole
tekoälyn tuottamaa tekstiä jatkuvasti julkaista.
Ainakin olen rehellinen ja kerron alkuperän.
Mielenkiintoista nähdä kuinka rehellisyys
palkitaan tulevaisuudessa 🙂
Tässä krapu 46 toinen versio:
– Mun faija on tosi komee. Ihan niinku mäkin, Ville naurahtaa.
– Mun iskä on kova kalamies.
Se käy joka kesä Norjassa jossain keskellä ei mitään.
Siellä ne toisten äijien kanssa majailee teltoissa ja
seisoo joessa päivät pitkät, Jesse kertoo.
– Höh. Mun faija taitaa olla ainoo vähän seko.
Se on proffana yliopistolla ja tietää kaiken kaikesta, Topi pähkäilee.
– Miten niin seko?
– No, se on hajamielinen.
Unohtelee missä sen kännykkä tai auton avaimet on.
Joskus se itkee tai nauraa ihan tyhjästä.
– Hahah, mun faija unohti eilen mihin se oli parkannut auton, Ville toteaa.
– Kukaan ei ole täydellinen, paitsi me!
pojat elvistelee yhteen ääneen.
14 thoughts on “krapu 46 – saatu tarina”
Harmi vain, että nykyisin on paljon miehiä, jotka eivät halua isäksi, mistä sitten johtuneekin.
Aiheesta on ollut juttua mediassakin.
Jotkut eivät halua/uskalla kantaa vastuuta, jotkut haluavat elää ‘vapaina’, jotkut eivät löydä sopivaa kumppania. Syitä on monia.
Tekoälyyn tutustuin joskus viime keväänä, ja totesin sen osin kelvolliseksi, osin kelvottomaksi.
Isä minulla on oikein hyvä, peittoaa tekoälyn 600000-0.
Jes, ei tekoäly hyvää isää voita!
Ehdottomasti parempi oli oma tekstisi. Tekoälyn teksti oli jotenkin naiivi ja siitä kyllä puuttui ihmisen “kädenjälki”, jonka se mielestäni yritti korvata tuolla kummallisella ja jotenkin vähän ihan huvittavalla hempeydellä.
Tekoäly antaa ‘aina’ imelän tai makean jutun, ainakin lopputuloksen.
Ehkä se parempi kuin kurkunleikkaaja- ja raiskaajajuttuja.
No jos on valittava imelän tai raiskaus- ja murhajuttujen välillä, niin imelät sitten. Mutta mieluiten eräs BLOGitse kuin tekoäly :).
Kiitos kannustuksesta! 🙂 Vaikka tykkään dekkareista ei pahimmat raakuudet niissä kiinnosta. Hyppään yli. Liika on liikaa.
Olen samaa mieltä kuin Susu, itse kirjoitetut tekstit ovat krapuja.
Tekoäly sopii omaan haasteeseensa tms.
Juu, selväksi tuli ja päivitin krapuni.
Aika aikaansa kutakin, sukupolvenvaihdoksenkin.
Tekoälyllä pääsee mielestäni liian helpolla näiden krapujen kirjoittamisessa. Tarkoitushan on harjoittaa omaa luovuuttamme ja mielikuvitustamme. Kieltämään en käy tekoälyn käyttöä, itse päätät, onko kyseessä kirjoittamista, kun käytät tekoälyä.
Kommenttisi takia päivitin postauksen. Nyt siinä on kaksi stooria.
Tuosta jälkimmäisestä: noistakin elvistelevistä pojista saattaa joistakin tulla isejä 😀
Minusta on rehellistä ja korrektia, kun kertoo, onko juttu kirjoitettu tekoälyllä, kiitos siitä!
Monista pojista tulee isiä 🙂
Nykyään tekoälyä käytetään mm. mediassa luomaan juttuja, otsikoita jne. Mutta kyllä ihmisen pitää jokainen tarkistaa. Joskus kyllä ihmettelen miten kökköjä otsikoita ja juttuja julkaistaan.
Tarkkana pitää olla. Siis meidän lukijoiden.