Naisen huomasi jo kaukaa.
Vaikka hahmo oli vähän epäselvä
näin selvästi hulmuavat siniset hiukset,
luumun värisen takin,
kallellaan olevan mustan, ison lierihatun,
kirkkaan punaiset, pitkät kynnet,
hoikat sääret ja
auringonkeltaiset kengät nurinpäin jaloissa.
Ihan kuin hahmo olisi ollut
meren rannalla.
Valkeaa ratsua en nähnyt.
Taivas oli raikkaan sininen.
Siellä täällä leijaili valkoisia pilvihöttöjä.
Kauempana taustalla näkyi myös
puunrungon näköisiä pötkylöitä.
Kun palasin kahvitauolta
en nähnyt naista,
en sinisiä hiuksia,
en punaisia kynsiä,
saati kenkiä jaloissa nurinpäin.
Kaikki oli vain yhtä mössöä.
Huishais, pois, pois, kas noin!
Värit ovat nyt kuin tylsän harmaa laatta.
Mitä ihmettä aamulla kuvittelin –
luoneeni hienon taideteoksen???
14 thoughts on “krapu 47 – harha”
Loit hurmaavan tyypin. Joitko huonoa kahvia, kun se vaikutti luomistyöhön niin rajusti?
Hmmm…ehkä syynä oli huono tai liian vahva kahvi 🙂
Se on sitä luomisen tuskaa kaikki tyynni…
Ensin on ilon tunne ja kahvittelun jälkeen ilo katosi kuvan myötä…
Jospa saisit värit takaisin naiseen. Vaikutti erikoiselta sinisine hiuksineen ja keltaisine kenkineen.
Meni jo 🙂 Ehkä uudessa tarinassa mutta ei reaalimaailmassa 🙂
Kaikkea voi nähä sielunsa silmin 🙂 Täällä näkkyy huurteiset puut, vaalean harmaa taivas ja kohta tullee luultavasti lunta.
Ja jotain näkee ihan vaan silmin 🙂 Kuten vaikka pieleen tehdyn teoksen 🙂
Asenne omiin hengentuotteisiin saattaa tosiaan vaihtua äkkiä, kun itsekritiikki iskee.
Juuri näin. Tauon jälkeen ‘tuotos’ ei olekaan sitä mitä tekiessä kuvitteli 🙂
Harhaa tai toiveunta? Visio ja huono toteutus?
Värikkään oloinen nainen!
Jaa-a. Joskus, tässä oikeassa elämässä, esim. krapu-teksti vaikuttaa olevan toimiva.
Kun sen lukee tauon jälkeen monta kertaa tarina on joutunut atk:n uumeniin tuhottavaksi. 🙂
Tuo nainen olisi ollut mielenkiintoinen ilmestys, kankaallakin.
Voi olla. Värejä ainakin olisi riittänyt.