Maija joutui yllättäen ensiavun kautta ruuhkaiseen sairaalaan.
Hän meinasi tukehtua.
Maijalla on monenlaista iän tuomaa kremppaa,
joten lääkäri päätti, että hänen tuli jäädä osastolle.
Huoneessa oli neljä naista.
Maija vanhin, muut viiden-kuudenkympin kieppeillä.
Maijan olo helpotti mutta tuskaa ja
kauhistusta aiheutti kolme muuta potilasta.
– Tuu näyttään miten tää kaukosäädin toimii, komensi yksi.
Toinen kutsui kellolla hoitajaa auttamaan asioissa
joista olisi selvinnyt itsekin.
Kuvitteli varmaan asuvansa hotellissa ja
hoitajien olevan suorituskeskeisiä robotteja.
Maija pääsi viikon kuluttua kotiin.
Aikuiset naiset käyttäytyivät tosi huonosti.
Juoksuttivat huoneen sairainta ja
kohteli hoitajia kuin orjia, ilman kiitoksia.
Maija manasi itsekseen:
Aikuiset naiset, kuinka te kehtaatte!
Hävetkää!
12 thoughts on “krapu 3 – Hävetkää!”
Mun paras sairaalakokemus oli sotilassairaala Tilkassa, kun multa leikattiin nielurisat. Pääsin sinne, koska äiti oli siivoojana puolustusvoimissa. Solttupojat veivät mut monta kertaa päivässä kanttiiniin ja tarjosivat jätskiä. Se kun kuulemma helpotti kipeää kurkkua. Muistan elävästi myös sen, kun hoitaja jakoi potilaille kuumemittarit ja poistui tullakseen myöhemmin hakemaan mittarit pois. Alkoi vimmattu “kuumeen nostatus” joko hankaamalla mittaria yöpuvun lahkeeseen tai laittamalla mittari kuuman patterin päälle.
Jäätelö auttoi moneen vaivaan pienenä 🙂
Tuo kuumemittarin hinkkaaminen taitaa olla joka sukupolven temppu.
Aikuisena nuo lapsuusmuistot saa kultareunukset…
Hävetkää sanon minäkin, vastikään sairaalassa olleena. Ihmettelen aina, mihin on piilotettu ne ikävät ja ilkeät hoitajat, joita meidänkin hyvinvointialueen sairaalassa lehtien mielipidepalstojen/tekstiviestipalstojen mukaan on, kun ei taaskaan mun kohdalle osunut yhtään.
Joku varmaan lukenutkin mun blogista, että olin sairaalassa viikon “kuurona” ja telkkari olis ollut poikaa – olishan niitä romanttisia jouluelokuvia voinut joutessaan katsella 😂 Kaukosäädin oli kateissa, enkä huonon tasapainon vuoksi voinut käydä korkealla olleen tv:n kanavia vaihtelemassa. Hoitaja sanoi “kyllä hän tulee vaihtamaan”. No ei kyllä antanut mun luontoni periksi soitella kelloa joka ohjelman välissä vaihtamaan kanavaa – tiedätte nykyisen ohjelmavalikoiman… Siispä katselin “mustaa tv-ruutua” ja räpläsin puhelinta….
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan: kun olet itse ystävällinen ja kohtelias, niin muutkin ovat, jos itse rähiset ja kiukuttelet, sitä saat vastaasi.
Me ihmisethän nähdään syy yleensä muissa, ei itsessä.
Toivottavasti heräämme kiitämään, hymyilemään, olemaan ystävällisiä vaikka itsellä ei paras päivä olisikaan. Olemmehan elämän näyttämöllä joka päivä – osaisimme esittää ystävällistä vaikka päivä ei paras muuten olekaan. Asenne ratkaisee!
Onneksi edellisillä sairaalareissuillani kuusi vuotta sitten oli huonekavereina vain tavallisia miehiä, tyydyimme ja olimme jopa kiitollisia saamastamme hoidosta kummallakin kerralla.
Hienoa! En ymmärrä mistä toisten kyykyttäminen johtuu…
Huonolle käyttäytymiselle ei todella löydy kuvatussa tilanteessa puolusteluja!
Tarinan ydin on tositapahtumasta. En käsitä miten tässä maassa kukaan kehtaa käyttäytyä huonosti henkilökuntaa kohtaan. Heillä on paineita ihan tarpeeksi muutenkin!
Sairaalahuoneen jakaminen muiden kanssa voi olla täyttä tuskaa. Meitä on todella moneen junaan, valitettavasti.
Totta. Itse olen joskus jakanut huoneen mutten muista tuollaista törkeää käyttäytymistä.
Kiitos-sanan käyttökin tuntuu tänä päivänä olevan harvinaista…
Sairaalassa laitostuu helposti, eikä saa enää tehtyä asioita mitkä normaalisti onnistuvat. Silti nuo naiset olivat hyvä esimerkki kiireisen sairaalahenkilökunnan halventamisesta. Hävetkää, sanon minäkin!!
Nuo kolme naista eivät olleet laitostuneita vaan huonosti käyttäytyviä.
Miksi emme osaa olla kiitollisia kun meitä autetaan? Vaan juoksutetaan turhan takia. Ihan kuin muita oikeasti autettavia ei olisikaan. Vain minä-minä-minä…Käsittämätöntä!