Abrakadabra,
vesi on turkoosia,
hiekkarantojen reunustama
saari on paratiisi.
Abrakadabra, sinä pääset sinne!
Pam.
Löin pääni sänkyni viereiseen
ikkunaruutuun.
Heräsin neljän aikaan aamulla
tuohon uneen tai unelmaan.
Kuka lie änkenyt moisia loitsuja
unipäähäni.
En minä itse koska en
unelmoi paratiisista mihin minulla ei ole
koskaan varaa saati
mielenkiintoa.
Rakastan pimeää, liukkaita jalkakäytäviä,
loskaa, lumikinoksia, räntää ja
kaikkea paskaa mitä
taivaalta tulee.
Hahahah, ei ole totta!
Yritän vain sopeutua.
‘Ei kannata vaivata mieltään
asioilla joihin ei voi vaikuttaa’.
Olen kuin mikä tahansa luonnon eläin.
Menen horrokseen pimeän ajaksi ja
herään eloon kevään tullessa.
Joka vuosi sama juttu.
Kevät on minun turkoosini.
ps. jään muutaman viikon kraputauolle…
12 thoughts on “krapu 14 – turkoosini”
Joo, säät on niin kuin on ja jos ei kelpaa, niin paras vaipua horrokseen tai vaihtaa maisemia! (Mutta saahan niitä moittiakin :-).
Niin, sama juttu muuallakin. Säästä riittää juttua 🙂
Kiva krapu, no ihminen on ihminen jolla harvoin on kaikki hyvin. Minua hämmästyttää näin varttuneemmalla iällä tuo ihmisten valitus…tulis jo kevät/kesä ja aina sataa..ei aina voi paistaa aurinko ja kesä on tullut joka ikinen vuosi..Mutta krapussasi on paljon oivallusta!
ja kaiken lisäksi tänään tuli lunta – takatalvi! 🙂 Ei oo ikinä hyvin…hahahah 🙂
Kevät on itse arvoituksellisuus ja antaa meidän haikalla ja odotella, milloin suvaitsee ilmestyä. Uniinkin se tunkeutuu ja saa uneksimaan niin elävästi, että haaverikin tulee.
Hyvää taukoa, sellaista turkoosiin vivahtavaa.
Joskus unet on kuin elokuvia. Valitettavasti niitä on vaikea kokonaisina aamulla muistaa 🙂
Saa nähdä mitä vivahdetta tauolla näkyy! 🙂
Tekstissä on upeita kohtia: pään lyöminen ikkunaan, pimeyden ja kaiken paskan rakastaminen sekä eläimenkaltaisuus. Pystyin hyvin samaistumaan pään lyömiseen, koska olen kerran unessa väistänyt ampiaisparvea ja löytänyt itseni lattialta makaamasta yöpöydän kulman riipimä skraadu rinnassani.
Kiitos. Oma sänkyni ei ole ikkunan vieressä, onneksi 🙂
Minä jään hihoistani kiinni ovenkahvoihin!
Kevät on minun turkoosini, kauniisti sanottu!
Pakko sopeutua loskaan, räntään, jäähän, kun täällä kerran asuu.
Mukavaa kraputaukoa!
Nuorempana sopeutuminen oli vaikeaa. Mutta kun oivaltaa ettei omaa mieltä kannata rasittaa säällä, on helpottanut. Pieni kirous ja se siitä 🙂
Lähden muutaman viikon retkelle. Atk jää kotiin enkä kännykällä viitsi edes yrittää.
Kevät saisi olla kunnolla tullakin. Keikkuen on tähän saakka yrittänyt, vaan harmaata ja sumuista on tänäänkin.
Kyllä se on jo tullut 🙂 Meidän pitää olla kärsivällisiä 🙂