– Tää on tosi makee sohva! Jiri hihkuu innoissaan äidilleen. – No, onhan se…aikamoinen. Äiti tuijottaa häkeltyneenä poikansa ehdotusta. Yönsininen, muhkea, kolmen istuttava järkäle. Jiri pomppii sohvan istuimelta toiselle. – Mä halun tän, mä halun tän, Jiri jankkaa. – Tuota…se taitaa olla vähän liian iso, äiti yritti rauhoitella. – Sä oot AINA tollanen.
KRAPU 38 – arvottomat Tuolla haahuilee Vili. Tuo nainen tuolla vasemmalla on Leila. Hänen harmaat, pitkät hiuksensa, tanssii kuin Outi Heiskasella aikoinaan. Moni heidän ikätoverinsa on samassa tilanteessa. Miettivät haikeina omaa paikkaansa yhteiskunnassa. Vuosia sitten he olivat yhteiskunnan aktiivisia toimijoita. Nyt he ovat eläkkeellä ja kivi kengässä rasittamassa yhteiskuntaa. He kokevat olevansa ylijäämää, jopa
KRAPU Kukaan ei kuule. Nainen on huutanut äänensä käheäksi ja kurkun kuivaksi. Paperin kuivaksi. Melkein tajuttomana nainen haistaa toffeen tuoksun. Maistaa sen. Isä oli ostanut hänelle pehmeitä, tuoreita toffeekarkkeja. Nainen nautti toffeen liimautumisesta kielen pääälle tai kitalakeen jolloin maku viipyi pitkään. Nainen säpsähtää. Kuuluu lupaava naksahdus. Joku avasi lukon. Nainen on hiljaa, kuin juuri kuoleva
KRAPU Hänen vartalonsa kihelmöi ja kupli jännityksestä. Siitä oli vuosia kun hän oli viimeksi ollut vastaavanlaisessa tilanteessa. Aamu oli mennyt vielä rauhallisesti. Kahvi, lehti, suihku, hätäinen aamiainen… Lounasaikaan hän uppoutui sähköposteihin, jätti lounaan väliin koska vatsassa lenteli perhosia, syömisestä ei olisi tullut mitään. Töiden jälkeen hän pakeni tavaratalon meikkiosastolle jossa sai helposti kulumaan tarpeeksi aikaa.