Kadonnut sijamuoto tarttuu kädestä kiinni hokea värisee. Tuon tarinoi runorobotti. Kolmas sana, tuulikaappi, ei mahtunut joukkoon. Onhan se tietenkin jonkinlainen ongelma, jos ajatus ei kulje. Tarina juuttuu pään tuulikaappiin. Ei pääse sisään eikä ulos. Lissu pääsi ulos. Hän huiteli reippaan sauvakävelyn. Kevätsää sai mielen kirkkaaksi ja keveäksi. tsirpstirptsirp Suihkussa hänelle tuli mieleen karmea kuva. Hän
– Mä en löydä sitä, heeeelp! – Mitä? – Mun äly on kadonnut! . . . . – Sain viestin mutta siinä ei sanottu mitään. Siis kirjoitettu. Pelkkiä merkkejä. Kutsuvat niitä hymiöiksi. – Se johtuu siitä, kun liian moni lapsi ei osaa lukea eikä kirjoittaa. . . . . Kävin viime viikolla kauppakeskuksessa. Siellä pyöri
Olin hiljainen, jopa ujo lapsi. Odotin, että saisin jonain päivänä veljen. Minua vanhemman. Sellaisen veljen, joka suojelisi minua kiusaajilta. Tykkäsin jäätelöstä ja keltaisesta jaffasta. Ruisleipä metwurstilla ja suolakurkulla oli suurinta herkkua. Kesällä ahmin mansikoita ja mustikoita. Kävin kalassa. Sain paljon ahvenia. Juoksin ympäri urheilukenttää. Potkin ja heitin palloa. Miekkailin, nyrkkeilin ja uin pitkiä matkoja. Noin
Vangittu valo. Vihje kerrotusta tarinassa. Taideteos. Keskellä valtava sinelmä. Mustikkaa tai mustelma. Tuijotin sitä kuin idiootti. Se vangitsi mieleni omaan maailmaansa. En ollut läsnä ympärillä hyöriville ihmisille. Olin taideteoksen sisällä. En muista tarkkaan mitä koin. Ehkä olin 1600-luvulla tai eilisessä päivässä yksin ravintolan nurkassa. Tai lapsuuden kesissä poimimassa mustikoita. Tai uimassa virkistävässä järvessä lämpimänä kesäpäivänä.
Keimailen täällä verhottuna veeseepaperiin kuin kaunis patsas tai ainakin taideteos. Okei. Tunnustan. Minulla on pakkomielle paperiin. Ihan sama mikä paperin laatu on näköpiirissä. Eilen katutason pikkupuodin näyteikkunassa oli erilaisilla kuvioilla kaunistettuja vessapapereita. Ostin jokaista kuviota viisi rullaa. Onneksi mukanani oli pari isoa sinistä kassia joihin sulloin nuo suloisuudet. Tänä aamuna jumppasin ja kävin suihkussa tavalliseen
Yy, kaa, koo! Pinkki puku. Punainen mekko. Sininen ilmapallo. Vihreä kuula. Keltainen narsissi. Harmaa taivas. Sekoan. Luulen. Sininen taivas. Keltainen aurinko. Musta lätäkkö. Oranssi gerbera. Violetti viemäri. Kultainen sormus. Sekoan. Tai sitten en. Valkoinen. Valkoinen. Valkoinen. Musta. Valkoinen. Valkoinen. Valkoinen. Tämä on liikaa. En jaksaisi enää. Rikon rajoja(ni). En tee kuten aiemmin. Ihan hölmön hommaa.
Uskaltauduin aikuisten retkelle. Löysin ryhmän ‘Rohkeat aikuiset retkeilee’ facesta. Meitä oli 18. Ryhmän vetäjä oli Rami tai Jami. Hänellä oli iso punertava parta, melkein kuin Kristofer Hivjulla. Mies ei valitettavasti ollut yhtä hurmaava. Luulin kyseessä olevan telttailun koska mukaan piti ottaa retkeilyyn tarvittavia välineitä kuten makuupussi, fikkari sekä omat astiat ja tulentekovälineet. Luuloni oli täysin
Portti on auki mutta hän on oman elämänsä vankina. Hän oli aktiivinen vapaaehtoistyössä ja teki taidokkaita käsitöitä. Hän oli hyvä äiti kahdelle lapselle ja uskollinen vaimo miehelleen. Kun mies kuoli, rauhallisesti ilman tuskia, hän alkoi pikku hiljaa luopua. Ensin kesäpaikasta koska ei pystynyt enää matkaamaan yksin saareen. Sitten väheni kyläilyt ja muu kodin ulkopuolinen toiminta.
En ole vielä kertonut kylmäävästä löydöstäni. Se voisi olla lööppiainesta meidän perheestä. Isäni ehkä aavistaa muttei tiedä mikä minua vaivaa. Leikkautin hiukseni. Poninhäntää ei enää ole. Käytän valkoisia valheita. Valkoisethan eivät ole täysvalheita, eihän? Etsin vintiltä vanhoja valokuvia erääseen projektiin. Kuvia ei löytynyt. Yhdestä ruttaantuneesta pahvilaatikosta törrötti haalistunut, ruskea kirjekuori. Se herätti uteliaisuuteni. Sisällä oli
Hän seurasi miestä epäluuloisesti tummien aurinkolasien takaa. Nainen oli vain tunti sitten vaeltanut rikkaiden kauppakeskuksessa. Hän osti lampaannahkaisen Guccin laukun. Vain vajaat 3.000 dollaria. Shoppailukierroksen päätteeksi hän nautti lasillisen Möet’ia. Yhtäkkiä hänelle tuli tunne, että joku tuijotti muttei nähnyt ketään epäilyttävää. Pari viikkoa sitten punainen Ferrari oli seurannut hänen Lexustaan pitkin rantabulevardia. Vasta äkkinäisen u-käännöksen