Archive

Category: krapu

krapu by BLOGitse

Leijuen

Pikainen aamusuihku, kuppi kahvia ja paahtoleipä sipaisulla appelsiinimarmeladia. Viivi on valmis päivään. Hän loikkii lumihangessa kohti maasturia, istuu kylmälle penkille ja saa auton käyntiin, vaikka se ensin vähän yskiikin. Tänään on Viivin ensimmäinen tunti lomien jälkeen. Hän tuntee kaikki osallistujat, joten tilanne on joka suhteessa turvallinen. Viivi kurvaa betonitalon parkkipaikalle. Alimman kerroksen pienistä ikkunoista sädehtii kirkas valo

more »
krapu by BLOGitse

Naamiaiset tulossa

NAAMIAISET TULOSSA Maria oksensi aamupuuroaan pyttyyn. Kohta vuoden eristyselämää yksiössään viettänyt nainen kuuluu riskiryhmään. Tänään uutistulvan ahdistus kävi fyysiseksi tuskaksi. Trump saatiin vihdoin vaihdettua toiseen papparaiseen, joka toivottavasti on vähän järkevämpi tekemisissään. Kiinalaiset valloittaa rahallaan, ideologiallaan Eurooppaa mutta sitä ei huomata tai uskalleta ääneen tunnustaa. Suomalaisia patistetaan sähköautojen ostajiksi, maksamaan lisää autoilusta vuosi vuodelta vaikka

more »
krapu by BLOGitse

tunnehöttöä ja viimeinen kerta

Alkaneen vuoden kunniaksi kaksi krapua yhdellä kertaa 🙂   viikon 2/21 KRAPU TUNNEHÖTTÖÄ Ninni oli pitkän avioliiton jälkeen eronnut energiapakkaus, elänyt kolme sinkkunaisen vuotta kunnes hän sukelsi netin deittisivustolle. Hän ihastui, oikeastaan hullaantui englantilaiseen Jackiin. He viestivät, Ninnin tunteet syvenivät. Jack ihaili, lauloi kauniita sanoja ja rakkauttaan. Tiivis virtuaaliseurustelu johtaisi vihdoin tapaamiseen. Tai lupaukseen tapaamisesta.

more »

krapu 50 – elämää suurempi

KRAPU Ei, tämä ei ole koronaa. Vaan jotain muuta. Jossain vaiheessa minun täytyy hypätä täältä alas. Olen ollut täällä eilisen illan, yön ja tämän aamupäivän. Kuuluu askeleita. Äiti astuu huoneeseeni. – Huhuu, Miia, oletko täällä? Käperryn superpieneksi. En ole vielä valmis. – Voi sitä tyttöä. Taas se tekee niitä tempauksiaan. Mahdoton vekara. Äiti luovuttaa ja

more »
krapu by BLOGitse

krapu 49 – juhlintaa

KRAPU Toisaalla ihmiset hullantuvat alennustuotteista. Yksi mies totesi: “Oli tosi hyvä tarjous. Ei koronasta ole nyt niin väliä”. Mies oli siis valmis saamaan itselleen koronan koska televisio oli tärkeämpi. MITÄ? Paljonko on säästetty? Hinta tuhat mutta alennuksessa vain yhdeksänsataa? Ehkä joku sai tuolla satasen säästöllä koronan tai levitti sitä muihin ihmisiin. Onko hän ylpeä sankariteostaan?

more »
krapu by BLOGitse

krapu 48 – paperista

KRAPU Olkoon mikä vaan kirje-, sanomalehti-, piirustus-, aikakausilehti-, tai pakkauspaperi niitä hän koskettelee, silittää ja haistelee. Pienenä hän halusi omistaa paperikaupan. Hänellä on kaapit täynnä vihkoja ja kaikenkokoisia ja näköisiä muistikirjoja. Hän ei voisi elää ilman paperia. Hänen ympäristönsä on täynnä lippuja ja lappuja. Ja vieressä on iso vihko. Hän kirjoittaa ylös kaikenlaista mitä ei

more »
krapu by BLOGitse

krapu 47 – armoton

KRAPU Minulla on tarve ilkkua armottomasti! Olen pikku, pikku perkele. Istahdan sinun tai hänen olkapäälle. Ahdistelen pistävillä mietteillä, joskus myös tuntemuksella, kuin nuppineulalla. Ilkkuvana myös piereskelen pahan hajuisia tuhnuja. Haistatko? Yllätän kaikki vilkkaudellani. Nyt tässä ja kohta tuolla. Ehei, et ehdi koskaan saavuttamaan minua. Sillä kun olet huomaavinasi minut olen jo toisaalla. Et voi estää

more »
krapu by BLOGitse

krapu 46 – eka kerta

KRAPU “Älä heilu! Katso vähän ylöspäin!” Mellu komensi miestään Sakua. “Mikä ihme teitä miehiä vaivaa kun ette sekuntia voi kestää paikallaan.” “Sä yleistät. Mä en oo ‘kaikki miehet’. Oon vaan minä, kiitos”. “Joo, joo, ymmärrät mitä tarkoitan.” Oli lauantai saunan jälkeen. Mellu ja Saku viettivät ‘vain me kaksi’-viikonloppua. Lapset oli viety mummolaan. Päivällä hoidettiin pakolliset

more »
krapu by BLOGitse

krapu 45 – huuruissa

KRAPU Jenna oli sängyssä vatsataudissa pienessä kuumeessa. Hän, joka sairasti tosi harvoin, tunsi turhautumista kun päivä menisi hukkaan makoillessa. Välillä Jenna vaipui puoliuneen. Kuului koputus. Myrkyn vihreä ovi aukesi. Valokeilassa näkyi iso, harmahtava, epämääräinen hahmo. Se kumarsi syvään. Kuninkaallisen syvään. Palvelija? Lähetti? Alamainen? Hahmolla roikkui olkapään tapaisella muodolla A3z-ase. Siitä oli uutisoitu ja kerrottu aseen

more »
krapu by BLOGitse

krapu 44 – muusa

KRAPU Kirjoitusvimma iski eilen kuin komentona toimia. Oksensin tekstiä. Sanoja peräkkäin ilman järkeä tai ajatusta. Suljin tiedoston puolen tunnin hakkaamisen jälkeen. Aamujumpan ja parin kahvikupillisen virkistämänä avasin läppärin. Tuijotin tekstioksennustani. Ei järjen häivää, ei kohtaa mistä aloittaa tai jatkaa. Kirjoitin uuden tajunnanvirtaoksennuksen, viisitoista minuuttia. Illemmalla palasin tekstin ääreen. Järkytyin. Näytöllä oli ilmavasti aseteltu teksti, oikeat

more »